Haikea olo, mutta silti jotenkin tyytyväinen...

Käytiin Kuusiston linnan Raunioilla ja Piikkiössä kiertääs nyt iltasella. Oudot keskustelut autossa. Häröä!

Sähköposteja hyvältä (ex-)kaverilta? Mistä sitä tietää? Oli joskus aika, jolloin tiesimme toisistamme ehkä liikaakin ja ärsyynnyimme ja sopisimme riidat heti sen jälkeen. Oli aikoja, jolloin tiesin myös itse tekeväni virheitä, joita yritin korjata jälkeenpäin. Nyt sähköposteja, joissa pyritään selvittämään jotain juttuja, jotka tapahtus joskus aikoja sitten, jotka on jotain ihan tyhmiä ja olemattomia - kuitenkin loukkaavia tiettyyn pisteeseen asti. Nyt on ikävä kaveria kuitenkin, mutta miten voi saada kaverin takaisin? Ja voiko edes? Ennen todellakin hengailtiin melkein aina, tosin aina on ollut niitä ajanjaksoja, jolloin vain seilattiin erilleen eikä oikeastaan edes tiedetty toisten tekemisistä mitään. Ikävä - mutta asiat ei vaan luonnista? Olisi lämmittävää tietää, että esim. hän salaisesti lukisi vaikka tätä (sillä hänen pitäisi tietää tästä) ja haluaisi tietää minun elämästä jotain. Ei ole vain sellainen tunne. Joskus ajateltiin, että jopa oltais ostettu talot vierekkäin ja olisi yhteinen piha, jossa lapset ja koirat saisi juosta. Olisi myöhäisiä yöhengailuja ja juteltiin kaikesta. Eri mielisyyksiä - kaikillahan niitä on. Me niistä juteltiin ja naurettiin. Hänen juttuja AINA haluan kuulla ja tietää.

Sähköpostit. Jatkuuko vielä ja kuinka kauan?

Asiasta ei puhuta. Pysytään hiljaa. Pelko, että olen tyhmä - etten riitä. Yrityksiä molemmin puolin. Epäselvää kuitenkin siitä, mitä tulisi tehdä.

Töihin huomenna. TYKSiin.